Viikko sitten uskaltauduttiin merenjäälle kävelemään ensi kertaa tänä talvena. Pidempi pakkasjakso oli vahvistanut jäitä ja mikäs sen parempi paikka vilkkaalle koiralle on syöksähdellä ja vouhottaa kuin laaja jääkenttä. Taavi rakastui alueeseen heti. Ilme kertoo paljon:

Tästä meidän lähirannasta on kivan kävelymatkan päässä pieniä saaria, joissa riittää tutkimista. Isoimmissa saarissa on mökkejä ja taloja, joten niihin ei mennä.

Göötin väritys sointuu tosi hyvin kallioihin ja kivikkoihin. Muutaman kerran olen katseellani hakenut Taavia pitkään, vain huomatakseni sen oleilevan ihan edessäni.

Taavilla on harmillisen suuri sisäinen pakko päästä tervehtimään kaikkia elollisia olentoja, jotka se havaitsee. Ja tämän vuoksi Taavin joutuu välillä jäälläkin laittamaan kiinni. Muuten se käy tervehtimässä kaikki pilkkijät ja hiihtäjät, vaikka kilometrin päästä. Kyllä Taavi pysyy lähellä, eikä lähde varsinaisesti omille teilleen, mutta Taavin mielestä 'lähellä' on sama kuin näköpiirissä. Ja jäällä näkee ja näkyy kauas. 

Viime postauksessa kirjoitin, kuinka me ei anneta Taavin mielellään tervehtiä ja leikkiä kaikkien vastaantulevien koirien kanssa. Tänään oli paikallislehdessä eläinlääkärin kirjoitus, jossa hän toivoi ihmisten välttävän kontaktia vieraiden koirien kesken. Täällä päin(kin) on ollut täi-tapauksia. Jäin pohtimaan, että miten paljon niitä mahdollisesti on ollut, jos ell vielä lehtijutun avulla varoittaa koiranomistajia   Varmasti inhoja otuksia, ei haluta meille!