Ollaan talven aikana käyty agility-harkoissa. Kovin säännöllisesti harjoituksia ei ole ollut. Pieni seura, eikä oikein sisäharjoittelutiloja. Mutta muutaman ahaa-elämyksen olen saanut tässä talven aikana. Nyt odotellaankin, että lumet sulais pian poispois ja päästäs kunnolla taas harjoittelemaan.

Taavihan on mitä mainioin radalla. Ongelma on siinä toisessa yksilössä, joka siellä radalla sählää (eli minussa). Nyt olen pikkuhiljaa hoksannut miten ja minkälaista palkkausta Taavi kaipaa. Kesällä ongelma oli, että välillä lelu oli hyvä, välillä se haittasi. Välillä taas nami ja välillä oli ihan sama mitä mie yritin. Toisaalta ehkä me vain alamme ymmärtää toisiamme... Nyt talvella on välillä harkka-ohjaaja vaihtunut. Mikä on ollut vain hyvä. Jokainen on huomannut eri asioita ja osannut ehdottaa erilaisia toimintatapoja. Mie en ole aikasemmin tajunnutkaan, että ohjaan Taavia liian läheltä. Monet esteen ohitukset, kontaktivirheet ja väärälle esteelle menot on johtunut vain siitä, etten ole antanut Taaville sen tarvitsemaa tilaa suorittaa estettä. Nyt sitten opettelen luottamaan siihen, että kyllä Taavi löytää esteet vaikken sitä nenästä vetämällä niille ohjaisikaan.

Viime kerralla pidimme pienimuotoiset harjoituskisat. Taavilla ja minulla meni radalla huomattavasti kauemmin kuin muilla. Ja virhepisteitä ja hylkyjä keräsimme niin paljon, ettei tuomari lopulta kaikkia merkitsijälle näyttänyt. Sijoituimme silti kolmansiksi  Tosin eipä osallistujiakaan kolmea enempää ollut.

Voittokuvakin on. En tajunnut kysyä lupaa muilta julkaista heidän kuviaan, joten kilpakumppanit on siististi pois leikattu.

Taaville ei vieläkään ole löytynyt uutta sopivaa ruokaa. Mutta onnistuin löytämään yhden säkin sitä ruokaa, jonka tiedän sopivan. Nyt syötän sen Taaville, jotta saadaan kutina kuriin ja turkki paremman tuntuiseksi. Sitten voi taas jatkaa ruuan etsimistä.